sunnuntai, 8. huhtikuu 2007
Iltapalaa grau
Aikaisemmin illalla lenkkeillessäni kävelin Valion varaston ohi ja huomasin, että tilan yhteydessä on jonkinlainen meijerin tehtaanmyymälä (tai jotain sinnepäin). Mielessäni alkoi jo pyörimään kuva litran pönikästä maitorahkaa, joten pitääpä mennä sinne tiistaina käymään. Tiistaina saan myös postista haettua äitini lähettämät Marokosta ostamani mausteet. En malta odottaa että pääsen testailemaan niitä käytännössä. Ne piti matkalta palatessamme jättää äidin hoiviin, koska en kerennyt jäämään odottamaan ruumasta tulevia laukkuja, vaan minun piti juosta juna-asemalle kesävaatteet päällä ja vielä kaikenlisäksi myöhästyin junasta. Kiroillen, kylmissäni ja kassit tuliaisviinoja kilisten taapersin bussiasemalle, josta onneksi pääsin aika pian bussiin.
Nyt paluu takaisin lukemaan R.A. Salvatoren Verivihollista ja mussuttamaan porkkanaraastetta.
sunnuntai, 8. huhtikuu 2007
Jotain kevyttäkin välillä
Rasvattomat kaurakeksit
- 3 dl pikakaurahiutaleita
- ½ dl vehnäjauhoja
- 1 tl leivinjauhetta
- 1 dl sokeria
- 1 kananmuna
- 1 dl appelsiinimehua
- loraus rusinoita
sunnuntai, 8. huhtikuu 2007
Mikrossa tehtävä suklaatorttu
Suklaatorttu mikrossa
- ½ dl vahvaa kahvia
- ½ dl maitoa
- ½ dl sokeria
- ½ dl kaakaojauhetta
- 75 g margariinia
- 3/4 dl sokeria
- 1 kananmuna
- 2½ dl vehnäjauhoja
- ½ tl leivinjauhetta
- 1 tl vaniljasokeria
sunnuntai, 8. huhtikuu 2007
Muffinseja makeanhimoon
Helpot muffinsit
- 3,5 dl jauhoja
- 2 dl sokeria
- 2 tl leivinjauhetta
- 2 tl vaniljasokeria
- 1 dl maitoa
- 1 kananmuna
- 100 g sulatettua margariinia
- lisäksi vielä suklaata, marjoja, hedelmiä...mitä ikinä keksii
sunnuntai, 8. huhtikuu 2007
Aloitusturinat
Olen jo pitkään käynyt kuolailemassa muiden ruokablogeja, kunnes koin pienimuotoisen valaistumisen ja tajusin, että minäkin voin kirjoittaa omaa blogiani (taidan käydä välillä vähän hitaalla). No kuitenkin, ajatusta mietiskellessäni ajatus oman blogin kirjoittamisesta alkoi tuntumaan kutkuttavalta, joten tässä sitä nyt ollaan.
Eli, olen Niina ja kissani nimi on Neponen. Rakastan ruuanlaittoa ja etenkin omien tuotosteni syömistä. Välillä kutsun myös ystäviäni luokseni syöpöttelemään (ja juopottelemaan). Olen hyvin hajamielinen, luen paljon ja tykkään koristella kehoani lävistyksillä ja tatuoinneilla. Olen yrittänyt myös kissalleni kokkailla ruokaa, mutta se nirsona suostuu syömään vain Latzia ja Royal Caninin nirsojen kissojen raksuja. Kokeilu rafaelon kiusauksen kanssa meni mönkään ja silakkafileetkin Nepo piilotti sängyn alle, kunnes hajun paljastamana löysin ne sieltä.
En nyt keksi enää mitään järkevää kirjoitettavaa, joten menen takaisin lukemaan hajamielisen käsikirjaa. Ostin sen jo monta kuukautta sitten, mutta laitoin kirjahyllyyn ja unohdin sinne. Illemmalla voisin postata tänne eilisiä kokkailujani.
Tässä vielä Neponen ^__^ Eikös olekin samannäköinen Shrek-kisun kanssa.